Masurkka

Masurkka on puolalaisperäinen kansantanssi 3/4-tahtilajissa. Tavallisimmassa versiossa vuorottelevat eteenpäin hyppien menevä Potkumasurkka, ja Polkkaa muistuttava pyörivä Polkkamasurkka. Välillä tanssipari vaihtaa paikkoja keskenään.

Toinen tavallinen Masurkan muoto on Valssimasurkka, jossa pyörintäosuus mennään Valssin askelin molempiin suuntiin. Masurkka on yksi suomen vanhmmista paritansseista, ja sitä on tanssittu ainakin 1800-luvulta alkaen. Se on nimensä mukaisesti peräisin Masurian maakunnasta.

Masurkan askelikko on Polkkaa helpompi, ja usein Polkkaa opetettaessa harjoitellaankin ensin Masurkkaa. Masurkan askel on rauhallinen. Polkkamasurkan askel on sama kuin Polkan, mutta eri rytmissä: Polkassa on tahtia kohti neljä iskua, Masurkassa vain kolme.

Alkuasento on vierekkäin, käsikädessä, kädet hartioiden korkeudella. Kun ajattelee masurkkasäveltä neljäsäkeisenä,

1. ensimmäisellä säkeellä tanssitaan potkumasurkkaa (kolme potkua) eteenpäin, mies pysyy vasemmalla ja nainen oikealla puolella. Säkeen lopussa vaihdetaan nopeasti paikkoja juoksuaskelin, mies liikkuu naisen takaa.
2. Toisella säkeellä tanssitaan sama kuvio, mutta eri puolella. Säkeen lopussa vaihdetaan jälleen paikkoja juoksuaskelin ja aletaan
3. kolmannella säkeellä tanssia ikään kuin hidasta polkkaa myötäpäivään pyörien.
4. Neljännellä säkeellä pyöritään taas toiseen suuntaan.


Lähde: Wikipedia 


Katso tästä linkistä tanssiopettaja Cecilia Jullenmaan ja Arto Hautamäen näyte Masurkasta.